Ostoskori

S -Kreatiinikinaasi

S -CK

€ 22,60

Kreatiinikinaasi (S-CK) on entsyymi eli valkuaisaine, jota esiintyy pääasiassa lihaksissa, kuten luusto- ja sydänlihaksissa. Pienempiä kreatiinikinaasipitoisuuksia esiintyy myös aivoissa, kohdussa sekä suolessa. Kreatiinikinaasista on olemassa kolmea eri muotoa (isoentsyymiä) niiden paikallisen esiintyvyyden mukaan: lihasisoentsyymi, sydänlihasisoentsyymi sekä aivoisoentsyymi.

Tavallisesti kreatiinikinaasia vapautuu luustolihassoluista pieniä määriä vereen, josta sen pitoisuus voidaan mitata. Kun lihas vaurioituu, kreatiinikinaasia erittyy verenkiertoon enemmän. Mitä isompi lihasvaurio on, sitä suurempi on myös CK-arvo. Miehillä lihasmassa on tavallisesti naisia suurempi, mistä johtuen viitearvot ovat miehillä korkeammalla tasolla.

Milloin kreatiinikinaasi kannattaa mitata?

Kreatiinikinaasitutkimus on hyvä tehdä, kun epäillään lihasvauriota tai lihasperäistä tulehdusta. Lihassairaus voi olla seurausta tapaturmasta, esimerkiksi pitkäaikaisesta paikallaanolosta kovalla alustalla halvauksen, sairauskohtauksen tai humalatilan takia. Tilaa kutsutaan rhabdomyolyysiksi. Tällöin kreatiinikinaasin pitoisuus veressä kasvaa voimakkaasti. Tilaan liittyy myös virtsan muuttuminen punaiseksi virtsaan päätyvän myoglobiinin seurauksena. Myoglobiini on lihassolujen väriäaine, johon happea voidaan normaalisti varastoida lihaksessa.

Kreatiinikinaasi voi nousta myös voimakkaan harjoittelun, lihaksiin kohdistuvan leikkauksen, tulehduksen tai sydäninfarktin seurauksena.

Lihassairautta voivat aiheuttaa myös harvinaisemmat sairaudet. Lihassairauteen viittaavia oireita ovat lihasheikkous ja -arkuus.

Mitä kreatiinikinaasitutkimus mittaa?

Tutkimuksella nähdään, vuotaako soluista kreatiinikinaasientsyymiä verenkiertoon. Sen sijaan syy vuodon aiheuttajaan on selvitettävä muilla kokeilla.

Viitearvot:

  • Naiset: 35 – 210 U/l
  • Miehet <50 v.: 50 – 400 U/l
  • Miehet ≥50 v.: 40 - 280 U/l

Olethan yhteydessä lääkäriin tai muuhun terveydenhuollon ammattilaiseen, jos epäilet sairautta tai tarvitset apua tulosten tulkinnassa.

Lue lisää viitearvojen määrittelemisestä täältä.

Jos henkilö makaa pitkään samassa asennossa esim. halvauksen vuoksi, voidaan hänellä todeta kohonneita S-CK arvoja.

Kohonneita arvoja tavataan myös:

  • Lihastulehduksissa
  • Surkastumissa
  • Keuhkoemboliassa eli veritulpassa
  • Hypotyreoosissa eli kilpirauhasen vajaatoiminnassa
  • Sydänlihassairauksissa ja -infarkteissa

Kohonneita kreatiinikinaasiarvoja tavataan tyypillisesti esimerkiksi kehonrakennusta harrastavilla sekä aktiiviurheilijoilla. Kreatiinikinaasiarvot nousevat myös, kun liikuntaa pitkään harrastamaton ihminen alkaa aktiivisesti käyttää lihaksiaan. Kipeydyttyään lihasten lievä lihasvaurio kohottaa kreatiinikinaasiarvoa.

Viitearvoja pienempi CK-arvo ei liity mihinkään häiriöön. Alhaisesta arvosta ei siis tarvitse olla huolissaan.

  • C-reaktiivinen proteiini äkillisten ja bakteeriperäisten tulehdusten osoittaja 8022 S-hsCRP)

SYNLAB Tutkimukset: Kreatiinikinaasi, Arto Katajamäki https://www.yml.fi/tuotekuvaus_show.php?tuotenro=234

Terveyskirjasto: Kreatiinikinaasi (P-CK) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03141&p_hakusana=kreatiinikinaasi

Lääkärilehti: Suurentunut CK-arvo – takana tauti vai kuntosali?, Ilkka Penttilä https://www.laakarilehti.fi/ajassa/paakirjoitukset/suurentunut-ck-arvo-takana-tauti-vai-kuntosali/

Valmistautuminen

Ei vaadi paastoa

Tämä tutkimus ei vaadi paastoa. Ennen näytteenottoa voi syödä kevyen aterian.