Kilpirauhasen vajaatoiminta: oireet, taustatekijät, testit ja kilpirauhasarvot
3. kesäkuuta 2022 • 5 min.
Kirjoittaja: LOUNA Lab
Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi on yleisin kilpirauhasen toimintaan liittyvä ongelma. Se aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten uupumusta, aivosumua, painonhallinnan vaikeutta ja palelua. Kilpirauhasarvot on hyvä mitata diagnoosin varmistamiseksi.
Hypotyreoosi ja vajaatoiminnan oireet
Hypotyreoosilla tarkoitetaan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Sitä esiintyy noin 2–7,5 %:lla naisista ja noin 0,1–2,8 %:lla miehistä. Lääkitystä sairauteen saa noin 5 % väestöstä. Naisilla hypotyreoosi on neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Hypotyreoosin yleisin syy Suomessa on kilpirauhasen autoimmuunitulehdus eli Hashimoton tyreoidiitti. Maailmanlaajuisesti syynä on usein jodin puute. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat moninaisia, mutta yleisiä oireita ovat mm:
uupumus
painon nousu
yliherkkyys kylmälle, jatkuva palelu
turvotus
ummetus
verensokerihäiriöt
masennus, ahdistuneisuus
alhainen verenpaine
kohonneet kolesteroliarvot (kokonaiskolesteroli ja LDL)
aivosumu
hiusten, kynsien ja ihon huono kunto sekä hiusten lähtö
kulmakarvojen ohentuminen, erityisesti ulkoreunalta
uniongelmat
naisilla kuukautisongelmat, miehillä impotenssi
Jos oireet tuntuvat tutulta, on syytä testauttaa omat kilpirauhasarvot ja kääntyä tarvittaessa lääkärin puoleen.
Mikä kilpirauhanen on?
Kilpirauhanen on umpieritteinen rauhanen, joka koostuu kahdesta lohkosta aataminomenan alapuolella. Ulkonäöltään kilpirauhanen muistuttaa hieman perhosta. Kilpirauhasen toiminnan perusyksiköitä ovat rakkulat eli follikkelit. Niissä muodostuu tyreoglobuliinia ja kilpirauhashormoneja. Tyreoglobuliini on proteiini, joka sisältää mm. aminohappo tyrosiinia sekä sokereita. Tyrosiini toimii kilpirauhashormonien lähtöaineena. Myös jodia tarvitaan kilpirauhashormonien muodostukseen. Kun jodi ja tyrosiini kiinnittyvät yhteen, niistä muodostuu eniten T4 hormonia-, ja vähemmän aktiivisinta T3 hormonia. Tyreoperoksidaasientsyymiä (TPO-entsyymi) tarvitaan jodin kiinnittymiseen tyrosiiniin. Valmiit kilpirauhashormonit varastoidaan follikkeleiden keskustaan, josta niitä kuljetetaan tarvittaessa soluihin ja veren mukana elimistöön.
Kilpirauhasen toiminta
Aivoissa sijaitsevalla hypotalamuksella ja aivolisäkkeellä on merkittävä rooli kilpirauhasen toiminnan säätelyssä. Hypotalamus erittää tyreotropiinia vapauttavaa hormonia (TRH). TRH stimuloi aivolisäkettä erittämään tyreotropiinia (TSH - Thyroid Stimulating Hormone). TSH kiinnittyy kilpirauhasessa oleviin reseptoreihin, ja stimuloi kilpirauhashormonien muodostumista. Syntyvät kilpirauhashormonit puolestaan vähentävät TSH:n ja mahdollisesti myös TRH:n eritystä. Tällä mekanismilla normaalisti kilpirauhashormonien määrä on tasapainossa elimistössä. T4-hormoni
pääasiallisesti varastohormoni ja esiaste aktiiviselle T3 hormonille
säätelee aineenvaihduntaa sekä lapsilla ja nuorilla kasvua ja kehitystä
tasapainottaa solukalvoja
tärkeimmät ravintoaineet T4 hormonin muodostumiselle ovat jodi ja aminohappo tyrosiini
T3-hormoni
aktiivisin kilpirauhashormoni
vaikuttaa energiantuotantoon, ohjaa solujen energiakeskusten (mitokondriot) uusiutumista
säätelee aineenvaihduntaa ja kasvua ja kehitystä
vähentää hapetusstressiä
vaikuttaa ruoansulatukseen, lihas- ja hermotoimintaan sekä verenkiertoon
vaikuttaa luuston kuntoon ja sukupuolihormonitasapainoon
Miten tämä koko ketju elimistössä toimii? Otetaan esimerkiksi kylmyys. Jos palelemme, hypotalamus erittää TRH-hormonia, joka kulkeutuu veren mukana aivolisäkkeeseen. Aivolisäke muodostaa tällöin TSH-hormonia, joka antaa kilpirauhaselle käskyn tuottaa kilpirauhashormoneja. Kun hormoneja on sopiva määrä ja keho on saavuttanut sopivan lämpötilan, hypotalamukseen ja aivolisäkkeeseen lähtee viesti, että TRH- ja TSH-hormonien eritystä voi vähentää, koska sopiva lämpötila on saavutettu.
Kilpirauhasen vajaatoiminnan toteaminen ja hoito
Kilpirauhasen vajaatoiminnan toteamiseen tarvitaan laboratoriotestejä. Kilpirauhasen toimintaa arvioidaan yleisimmin tyroksiini (S-T4-V) ja TSH (S-TSH) arvoilla. Toisinaan saatetaan haluta mitata myös trijodityroniini (S-T3-V) tasot sekä kilpirauhasvasta-aineet kuten tyreoideaperoksidaasi (TPOAB). ja tyreoglobuliinin vasta-aineet (S-TYGLAB) https://lounalab.fi/products/examination/tyreoglobuliinin-vasta-aineet Keho tuottaa tyreoglobuliinin vasta-aineita autoimmuunisairauksissa kuten Hashimoton tyreodiitissa. Hashimoton tyreoidiitti eli autoimmuunityreoidiitti on autoimmuunisairaus, jossa elimistön oma immuunipuolustus muodostaa vasta-aineita omaa kilpirauhaskudosta vastaan. Tauti saattaa olla periytyvä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan lääkehoidolla. Kun lääkitys saadaan kohdalleen, yleensä myös yleisvointi paranee.
Kilpirauhasarvojen viitearvot
Yllä mainittujen testien viitearvot:
S-TSH: 0,5–3,6 mU/l
S-T4-V: aikuisilla 9–19 pmol/l
S-T3-V: 2,6–5,7 pmol/l
TPOAB: normaali alle 35 kU/l lievästi kohonnut 35–100 kU/l kohonnut yli 100 kU/l
TYGLAB: normaali alle 4 kU/l lievästi kohonnut 4–80 kU/l kohonnut yli 80 kU/l
LOUNA Labilta saat yllä mainitut kilpirauhastestit ilman lääkärin lähetettä. Testitulokset tulevat nopeasti MyLOUNAan, jossa ne säilyvät hyvinvointisi seurannan apuna niin pitkään kuin haluat. LOUNA on osa SYNLABia, joka on Suomen suurin laboratorio- ja kuvantamispalvelujen tuottaja. Kaikki LOUNAn näytteet otetaan valikoiduissa SYNLABin näytteenottopaikoissa kautta maan. LOUNAn palvelu ei sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa eikä diagnoosia. Mikäli sinulla on oireita tai epäilet sairautta, otathan yhteyttä lääkäriin. Mittaa veriarvosi silloin, kun jokin hyvinvoinnissasi askarruttaa tai kun haluat varmistaa elinvoimasi säilymisen ennakoivasti. Elintapojen muutoksella saatat estää sairauksia puhkeamasta myöhemmin.

LOUNA Lab