Lipoproteiini B | Tuotteet | LOUNA Lab
Ostoskori

Lipoproteiini B

fS-LipoB

€ 68,10

Lipoproteiinit ovat rasvojen ja valkuaisaineiden yhdistelmiä, jotka kuljettavat rasvoja verenkierrossa. Tällainen rasva on esimerkiksi kolesteroli. Apolipoproteiini on näiden yhdistelmien valkuaisaineosa. Apolipoproteiinien avulla voidaan tarkasti määrittää lipoproteiinien toimintaa ja rakenteellista koostumusta.

Kolesteroli on muun muassa solujen ja osan hormonien tärkeä rakennusosa eli tarpeellinen ihmiselle. Ylimääräinen kolesteroli voi kuitenkin kertyä valtimoiden seinämiin aiheuttaen valtimoiden kovettumataudin. Sydämen sepelvaltimoissa valtimoiden kovettumatauti aiheuttaa sepelvaltimotaudin ja voi johtaa sydäninfarktiin. Lipoproteiinien korkea määrä veressä liittyy näin ollen sepelvaltimotaudin kohonneeseen riskiin.

Milloin Lipoproteiini B kannattaa mitata?

LipoB-tutkimukseen voi hakeutua, jos rasva-arvojen tutkimuksissa on korkeita tuloksia tai riski sydän- tai sepelvaltimotautiin on todettu. Tutkimus on hyvä tehdä myös, jos on perinnöllisesti taipumusta korkeaan kolesterolipitoisuuteen.

Mitä tutkimus mittaa?

Tutkimuksella voidaan arvioida apolipoproteiini B:n pitoisuutta veressä.

Tutkimuksella arvioidaan sydän- ja sepelvaltimotaudin riskiä ja arvioidaan rasva-aineenvaihduntaa.

Normaalisti tutkimuksen tulos on seuraava:

Viitearvot:

  • Miehet: 0.6–1.4 g/l
  • Naiset: 0.6–1.3 g/l

Olethan yhteydessä lääkäriin tai muuhun terveydenhuollon ammattilaiseen, jos epäilet sairautta tai tarvitset apua tulosten tulkinnassa.

Lue lisää viitearvojen määrittelemisestä täältä.

Korkeat LipoB-arvot voivat viitata rasva-aineenvaihduntahäiriöön, jota kutsutaan myös dyslipidemiaksi. Lisäksi korkeat arvot voivat johtua tyypin 2 diabeteksesta tai maksasairaudesta kuten hepatiittista tai rasvamaksasta. Normaalia suuremmat arvot viittaavat kohonneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Apolipoproteiini B -valkuaisainetta muodostuu maksassa. LipoB:n alentuneita pitoisuuksia voi nähdä sen vuoksi maksataudeissa. Apolipoproteiini B voi myös puuttua ja tällöin kyseessä on abetalipoproteinemia, joka on harvinainen geneettisesti periytyvä tauti.

SYNLAB Tutkimusluettelo: Lipoproteiini, apoB (2248 fS-LipoB) https://www2.synlab.fi/laboratoriokasikirja/tutkimuskuvaukset/lipob/

Lab Tests Online: Lipoprotein a https://labtestsonline.org/tests/lipoprotein-a

Valmistautuminen

Ei vaadi paastoa

Tämä tutkimus ei vaadi paastoa. Ennen näytteenottoa voi syödä kevyen aterian.