AFOS eli alkalinen fosfataasi kohoaa maksan ja luuston sairauksissa
August 15, 2022 • 5 min
By LOUNA Lab
Maksasoluissa esiintyvä entsyymi alkalinen fosfataasi eli AFOS osallistuu pääasiassa sapen eritykseen. P-AFOS- ja S-AFOS -tutkimuksia käytetään maksasairauksien toteamisessa sekä luun aineenvaihdunnan arvioinnissa.
AFOS on maksasoluissa esiintyvä fosfaatti
Alkalinen fosfataasi eli AFOS on maksasoluissa toimiva entsyymi, mutta sitä esiintyy myös luustossa. Alkaliseen fosfataasiin vaikuttaa erityisesti sapen erityksen häiriöt. Maksan valmistama sappi erittyy ohutsuoleen, jossa se pilkkoo rasvoja ja auttaa niitä imeytymään. Jos sapen kulku estyy, AFOS-arvo suurenee.
P-AFOS / S-AFOS-tutkimukset mittaavat maksan toimintaa ja luuston tilannetta
P-AFOS- ja S-AFOS-tutkimuksia käytetään etenkin maksasairauksien toteamisessa. Vaikka P-AFOS/S-AFOS luokitellaan tyypillisesti maksakokeeksi, alkalisella fosfataasilla on iso rooli myös luun rakentamisessa. Tästä syystä lasten viitearvot ovatkin huomattavasti suuremmat kuin aikuisilla, sillä kasvun aikana luuta rakentuu jatkuvasti.
Mikäli AFOSia sisältäviä soluja vaurioituu tai sitä sisältävien solujen määrä kasvaa elimistössä, AFOS-entsyymin verenkiertoon vapautuvan määrä kohoaa.
P-AFOS / S-AFOS viitearvot
AFOS-arvoa mitataan P-AFOS- ja S-AFOS-tutkimuksilla, jotka mitataan veren plasmasta (P-AFOS) tai seerumista (S-AFOS). Aikuisten ja lasten viitearvot vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan.
P-AFOS / S-AFOS viitearvot:
aikuiset: 35–105 U/l
lapset 6–24 kk: 115–460 U/l
lapset 2–5 v: 115–390 U/l
lapset 6–7 v: 115–460 U/l
lapset 8–9 v: 115–345 U/l
tytöt 10–11 v: 115–435 U/l
tytöt 12–13 v: 90–335 U/l
tytöt 14–15 v: 80–210 U/l
tytöt 16–18 v: 35–125 U/l
pojat 10–11 v: 115–335 U/l
pojat 12–13 v: 125–405 U/l
pojat 14–15 v: 80–445 U/l
AFOS-arvo koholla
AFOS-arvo kohoaa tyypillisesti, kun sappitiet ovat osin tai kokonaan tukossa. AFOS-arvo voi nousta myös maksatulehduksissa. Samoin jotkin maksan kasvaimet suurentavat arvoa.
Myös tietyt luusairaudet kuten D-vitamiinin puutteesta johtuva lasten riisitauti, aikuisten osteomalasia, Pagetin tauti tai kasvaimet luussa voivat nostattaa AFOS-arvoa. Myös nivelreuma voi kohottaa AFOS-arvoa.
Lisäksi raskauden loppuvaiheessa AFOS-arvo nousee istukkaperäisen entsyymin vaikutuksesta.
Matala AFOS-arvo
Selvästi viitearvon alapuolella oleva P-AFOS- tai S-AFOS-arvo voi johtua esim. perinnöllisestä entsyymipuutoksesta. Alentunut arvo voi liittyä myös kilpirauhasen liikatoimintaan.
Milloin AFOS kannattaa mitata?
AFOS-arvo kannattaa mitata, jos ilmenee maksasairauteen viittaavia oireita kuten
kutina
virtsan tummuminen
ihon ja silmien keltaisuus
mustelmataipumus
vatsan suurentuminen
raajojen turvotus
lihasheikkous
horjuva kävely
murtuma.
Laboratoriotutkimukset LOUNA Labista helposti ja nopeasti ilman lähetettä
LOUNA Labilla voit selvittää AFOS-arvosi.
Mittaa veriarvosi silloin, kun jokin hyvinvoinnissasi askarruttaa tai kun haluat varmistaa elinvoimasi säilymisen ennakoivasti. Elintapojen muutoksella saatat estää sairauksia puhkeamasta myöhemmin.
LOUNAn tutkimusten tulokset tulevat nopeasti MyLOUNAan, jossa ne säilyvät hyvinvointisi seurannan apuna niin pitkään kuin haluat.
LOUNA on osa SYNLABia, joka on Suomen suurin laboratorio- ja kuvantamispalvelujen tuottaja. Kaikki LOUNAn näytteet otetaan valikoiduissa SYNLABin näytteenottopaikoissa kautta maan.
LOUNAn palvelu ei sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa eikä diagnoosia. Mikäli sinulla on oireita tai epäilet sairautta, otathan yhteyttä lääkäriin.

LOUNA Lab