LOUNA Lab

Takaisin

UKK

Tietoa LOUNAsta

LOUNA on laboratoriotutkimuksia tuottava palvelu, josta löydät kattavan valikoiman testejä oman hyvinvointisi ja terveytesi mittaamiseen ja seuraamiseen. LOUNA on osa SYNLABia. SYNLAB on Suomen suurin yksityinen laboratorio- ja kuvantamispalveluiden tuottaja. Näytteenotot tehdään SYNLABin toimipisteissä kautta maan.

Ostaminen

Löydät maksuerittelyn oston jälkeen sähköpostiisi saapuneesta tilausvahvistuksesta. Tilausvahvistus toimii samalla kuittina. Tarkistathan myös roskapostikansion, mikäli vahvistusta ei löydy suoraan sähköpostisi saapuneista viesteistä.

Valitettavasti tällä hetkellä LOUNAssa ei ole mahdollista ostaa lahjakortteja tai varata aikaa toiselle.

Ajanvarauksen tekeminen jälkikäteen ei ole mahdollista eli aika varataan samassa yhteydessä oston kanssa. Ymmärrämme, että sovituista aikatauluista on välillä vaikea pitää kiinni, minkä vuoksi ajanvarausta on mahdollista siirtää jopa tuntia ennen varattua aikaa.

Testeihin on mahdollista tulla ilman lääkärin lähetettä. Sen vuoksi niistä ei saa Kela-korvausta. Jos sinulla on lähete ja haluat käyttää sitä, voit varata ajan SYNLABIn verkkoajanvarauksesta tai puhelimitse 020 734 1555.

Maksu suoritetaan tutkimusten valinnan, tunnistautumisen ja ajanvarauksen jälkeen. Maksutapoja on useita: yleisimmät pankki- ja luottokortit, verkkopankit ja Mobilepay. Saat kuitin tilausvahvistuksen yhteydessä sähköpostiisi ostotapahtuman jälkeen. Tarkistathan myös roskapostin.

Jos haluat peruuttaa LOUNAssa tekemäsi ostoksen, ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info@lounalab.fi. Voit joko lähettää eteenpäin saamasi tilausvahvistuksen saatesanoilla perumisesta tai kirjoittaa itse vastaavat tiedot sinusta, ajanvarauksestasi ja maksustasi. Peruutuksen voi tehdä 14 vuorokauden kuluessa ostosta, jos et ole vielä käynyt näytteenotossa. Peruminen tulee aina tehdä kirjallisesti. Takaisinmaksu tehdään käyttämällä samaa maksutapaa kuin mitä käytit oston yhteydessä. Lue lisää toimitusehdoistamme.

LOUNAssa tilauksen voi tehdä vain itselleen. Jos haluat tilata testin toiselle henkilölle, esimerkiksi perheenjäsenelle, voit tehdä tilauksen suoraan SYNLABin verkkosivuilla osoitteessa (www.synlab.fi).

LOUNAn laboratoriotutkimukset mittaavat hyvinvoinnin ja terveyden tilaa. Palvelu sopii sinulle, joka olet kiinnostunut hyvinvoinnin seurannasta, ylläpidosta ja parantamisesta. Mikäli epäilet sairautta tai kaipaat apua laboratoriotulosten tulkinnassa, otathan yhteyttä lääkäriin tai muuhun terveydenhuollon ammattilaiseen.

LOUNAn testit eivät vaadi lääkärin lähetettä. Mikäli epäilet sairautta, otathan yhteyttä lääkäriin.

Tuotepakettien ja yksittäisten testien hintaan sisältyvät kaikki maksut. Näytteenoton yhteydessä ei peritä muita maksuja. Laboratoriopalveluiden alv on 0%.

Testipaketit on tehty helpottamaan testien valintaa. Paketteihin on koottu kattavasti olennaisia testejä eri tarpeisiin. Jokaisesta paketista ja pakettiin sisältyvistä testeistä kerrotaan enemmän pakettien esittelysivuilla.

Et toistaiseksi voi lisätä tutkimuksia tehtyyn tilaukseen.

Ajanvaraus

Ajanvaraus tehdään testien ostamisen yhteydessä. Valitse haluamasi SYNLABin toimipiste ja vapaana oleva ajankohta ennen kuin maksat ostoksen. Vapaita aikoja löytyy monesti hyvin jo seuraaville päiville. Yksi ajanvaraus riittää, vaikka ostaisit useampia testejä tai paketteja.

Jos joudut tekemään muutoksia varaamaasi näytteenottoaikaan, otathan yhteyttä LOUNAn asiakaspalveluun (p. 020 734 1555) viimeistään tuntia ennen ajanvarausta.

My LOUNA -palvelu

Sisäänkirjautuminen tapahtuu aina pankkitunnuksilla. Ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä luodaan My LOUNA -tili. Tilin lisäksi sinun tulee hyväksyä potilastietojen tallentaminen, jotta voit käyttää My LOUNA -palvelua. Jos et pääse kirjautumaan tästä huolimatta, voit kokeilla kirjautumista toisella selaimella tai selaimen välimuistin tyhjentämistä.

Testien tekeminen

LOUNAn testit otetaan laboratoriopalveluita tarjoavissa SYNLABin toimipisteissä kautta maan. Voit tarkistaa toimipisteiden sijainnit täältä. Näytteet analysoidaan SYNLABin keskuslaboratoriossa.

Testejä kannattaa tehdä silloin, kun haluaa selvittää hyvinvointinsa tilaa pintaa syvemmältä. Mittaamalla lähtötilanteen ja tekemällä jatkotestejä säännöllisesti, voi myös seurata tulosten kehittymistä pidemmällä aikavälillä. Näet esimerkiksi elämäntapamuutosten konkreettiset hyödyt, kun mittaat arvosi säännöllisesti. Testituloksesi säilyvät My LOUNAssa vertailua varten.

Siirrämme tilauksen tiedot automaattisesti. Sinun ei siis tarvitse näyttää LOUNAn kuittia, kun käyt näytteenotossa SYNLABin toimipisteessä. Muista kuitenkin ottaa henkilöllisyystodistus mukaan.

Valmistautuminen testeihin

Testeihin liittyvistä valmistautumisohjeista kerrotaan ostamisen aikana. Osa testeistä vaatii paaston eli ravinnotta olemisen. Paastonäyte otetaan aamulla tai aamupäivän aikana. Jos olet jo tehnyt tilauksen, löydät tilauksesi paasto-ohjeen My LOUNAsta ajanvarauksen tiedoista. Yleiset valmistautumisohjeet verikokeisiin löydät täältä.

Pyri elämään normaaliin tapaan testiä edeltävinä päivinä. Noudata testiin liittyviä valmistautumisohjeita esimerkiksi paastoamisen osalta. Voimakas stressi, suru tai edellispäivän rankka urheilusuoritus voi vaikuttaa osaan tuloksista.

Tulokset

My LOUNAssa näet yksittäisten testien tulokset sekä koosteen kaikista tuloksista. Jokaisesta testistä näytetään sekä sanallisessa että visuaalisessa muodossa tarkka arvo sekä tieto siitä, onko tulos viitearvoissa vai niiden ulkopuolella. Tulosten yhteydestä löydät myös tulkintaohjeita ja mahdollisia syitä viitearvojen ulkopuolella oleville tuloksille. Voit tarvittaessa ladata tulokset pdf-tiedostoksi.

Tulokset ovat katsottavissa vain My LOUNAsta.

Saat testituloksesi useimmiten jo näytteenottoa seuraavana päivänä. Osassa testejä tulosten valmistuminen vie muutamia päiviä tai 1–2 viikkoa. Saat ensimmäisten tulosten saapumisesta ilmoituksen valintasi mukaan tekstiviestitse tai sähköpostitse.

LOUNAn tulokset eivät sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa tai diagnoosia. Saat tuloksesi ja viitearvot selkeästi esitettynä sekä niihin liittyviä lisätietoja. Olethan aina yhteydessä lääkäriin tai muuhun terveydenhuollon ammattilaiseen, jos epäilet sairautta tai tarvitset apua tulosten tulkintaan.

Näet testituloksesi My LOUNAsta. My LOUNAan kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella käyttäen suomalaisia pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Testitulokset näkyvät My LOUNAssa heti, kun ne ovat valmistuneet.

Testitulokset esitetään helposti ymmärrettävästi. Näet aina omat arvosi suhteessa viitearvoihin.

LOUNAn palvelu ei sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa eikä diagnoosia. Mikäli epäilet sairautta tai tarvitset apua tulosten tulkinnassa, otathan yhteyttä lääkäriin.

Tietoturva

Tietosi ovat turvassa. LOUNAssa on varmistettu tietosuoja ja tietoturva kaikissa palvelun vaiheissa.

Potilastietosi ovat salassa pidettäviä. Niitä voi käyttää hoitosuhteeseesi liittyen vain SYNLABissa hoitoosi osallistuva terveydenhuollon ammattihenkilö. Muille tahoille potilastietojasi luovutetaan vain lakiin perustuen tai luvallasi.

Lisää palvelun turvallisuudesta voit lukea Tietosuoja ja evästeet -sivultamme.

Tietoa LOUNAsta

LOUNA Lab

Toimipisteet

Yhteystiedot ja palaute

Turvallisuus ja käyttöehdot

Käyttöehdot

Henkilötietojen käsittely

Ota yhteyttä

info@lounalab.fi

0207341555

Asetukset

© 2021 LOUNA Lab. All rights reserved.