Ostoskori

Hemoglobiinin määrä (E-MCH)

7. heinäkuuta 20223 min.

Kirjoittaja: LOUNA Lab

E-MCH on verenkuvaan sisältyvä tutkimus, jolla tutkitaan hemoglobiinin määrää punasolussa. E-MCH kertoo, paljonko yksi punasolu sisältää hemoglobiinia.

E-etuliite tutkimuksen nimessä kertoo, että kyseessä on punasoluihin eli erytrosyytteihin liittyvä tutkimus. Toisinaan tutkimuksesta käytetään myös lyhennettä MCH.

E-MCH tutkitaan täydellisen verenkuvan yhteydessä, ja sitä käytetään erityisesti anemian syiden selvittämiseen.

Punasolut kertovat mahdollisesta anemiasta

E-MCH-arvoa sekä muita punasoluihin liittyviä asioita mitataan, koska niiden avulla saadaan tietoa mahdollisesta anemiasta.

Erilaiset anemiat vaikuttavat hemoglobiinin määrään punasoluissa. Mittaamalla punasolujen ominaisuuksia, punasolujen määrää, kokoa ja niiden sisältämää hemoglobiinia, voidaan selvittää anemian syitä tarkemmin kuin pelkällä hemoglobiinin mittauksella.

Anemia

Anemiassa veren hemoglobiiniarvo on normaalia alhaisempi. Anemian syy tulee aina selvittää. Yleisimmin kyseessä on raudanpuuteanemia, mutta taustalla voi olla myös jokin muu sairaus.

Raudanpuuteanemian oireita ovat muun muassa fyysisen suorituskyvyn ja yleiskunnon heikkeneminen, sydämentykytys, hengästyminen ja huimaus. Anemian oireet ovat sitä voimakkaammat, mitä vaikeampi anemia on.

E-MCH viitearvot

E-MCH viitearvot aikuisilla ovat:

27–33 %

Matala E-MCH

Matalassa E-MCH-arvossa on yleensä kyse mikrosytäärisestä anemiasta, jonka yleisin syy on raudanpuuteanemia. Mikrosyytäärisessä anemiassa punasolujen keskitilavuus on pienentynyt, eivätkä ne voi kuljettaa mukanaan riittävästi hemoglobiinia.

Raudanpuuteanemia voi johtua esimerkiksi pitkään jatkuneesta veren menetyksestä runsaiden kuukautisten tai suolistovuodon vuoksi.

Matala E-MCH voi johtua myös hypokromisesta anemiasta, jossa verenpunan määrä on vähentynyt suhteellisesti enemmän kuin punasolujen.

Korkea E-MCH

Korkea E-MCH-arvo on yleensä merkki makrosyyttisestä anemiasta, jossa punasolujen keskitilavuus on suurentunut esimerkiksi B12-vitamiinin tai folaatin puutteen vuoksi.

Korkean E-MCH-arvon syynä voivat olla myös

  • maksasairaudet

  • kilpirauhasen liikatoiminta

  • runsas alkoholinkäyttö

  • syöpähoitoihin liittyvät komplikaatiot

  • tulehduksiin liittyvät komplikaatiot

  • lääkitys, joka sisältää liian paljon estrogeenia.

LOUNA Labilta saat laboratoriotutkimukset ilman lääkärin lähetettä. Testitulokset tulevat nopeasti MyLOUNAan, jossa ne säilyvät hyvinvointisi seurannan apuna niin pitkään kuin haluat.

LOUNA on osa SYNLABia, joka on Suomen suurin laboratorio- ja kuvantamispalvelujen tuottaja. Kaikki LOUNAn näytteet otetaan valikoiduissa SYNLABin näytteenottopaikoissa kautta maan.

LOUNAn palvelu ei sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa eikä diagnoosia. Mikäli sinulla on oireita tai epäilet sairautta, otathan yhteyttä lääkäriin.

author

LOUNA Lab