Ferritiinin mittaus (S-Ferrit) 26,50 € | Tuotteet | LOUNA Lab
Ostoskori

Ferritiini

S -Ferrit

€ 26,50

Rauta on tarpeellinen kaikille elimistön soluille. Suurinta osaa, eli noin 70 prosenttia raudasta, tarvitaan veren punasoluissa olevan hemoglobiinin valmistukseen. Verenkierrossa rauta kulkeutuu sitoutuneena transferriini-nimiseen kuljettajaproteiiniin, josta se siirtyy solun energia-aineenvaihdunnasta vastaaviin mitokondrioihin. Ylimääräinen rauta puolestaan varastoituu ferritiininä (fS-Ferrit).

Raudanpuute on varsin tavallista, erityisesti naisilla. Heillä raudan saanti jää helposti suosituksia vähäisemmäksi ja toisaalta hedelmällisessä iässä oleva nainen menettää rautaa muun muassa kuukautisvuotojen myötä.

Milloin ferritiini kannattaa mitata?

Voimattomuus, kalpeus, päänsärky, korvien humina, sydämen sykkeen nousu sekä aiempaa herkempi hengästyminen ja väsymys voivat olla raudanpuutteen eli anemian oireita. Myös kielikipu, kipu niellessä tai kynsien haurastuminen saattavat liittyä raudanpuutteeseen. Jos taustalla on mahan tai suoliston verenvuoto, voi esiintyä tummia tai verisiä ulosteita.

Lievää anemiaa ja raudanpuutetta ei aina huomaa itse. Elimistö pystyy sopeutumaan puutostilaan, jos se kehittyy hitaasti. Silloin tällöin raudanpuute todetaan sattumalta verikokeiden yhteydessä. Raudanpuute on selvästi yleisempi naisilla kuin miehillä. Miehillä raudanpuute on harvinainen.

Rautaa voi kertyä elimistöön myös liikaa. Syynä on perinnöllinen raudankertymäsairas eli hemokromatoosi. Sen oireita ovat voimakas väsymys, heikentynyt sukupuolielämä, karvoituksen vähentyminen, sokeritauti, niveloireet ja ihon tummuminen.

Mitä ferritiinitutkimus mittaa?

Tutkimuksella selvitetään elimistön omien rautavarastojen tilanne. Sen avulla ei kuitenkaan etsitä anemiaa, joka diagnosoidaan hemoglobiinikokeella. Ferritiinin mittaaminen auttaa havaitsemaan anemian synnyn jo varhaisessa vaiheessa. Näin voidaan ennaltaehkäistä anemian muodostumista.

Elimistön tärkeimmät rautavarastot sijaitsevat maksassa, mutta niitä on myös pernassa, luuytimessä ja lihaksissa. Ferritiini voidaan mitata verikokeesta, koska sitä on aina pieni määrä myös ihmisen verenkierrossa.

Normaalisti tutkimuksen tulos on seuraava:

Viitearvot:

  • Naiset: 13-150 µg/l
  • Miehet: 30-400 µg/l

Voimakkaan tulehduksen tai kudostuhon yhteydessä monen valkuaisaineen pitoisuus veressä kasvaa merkittävästi. Näin reagoivista valkuaisaineista käytetään nimitystä akuutin faasin proteiinit. Ferritiini sisältyy akuutin faasin proteiineihin, minkä vuoksi tulehdusten, maksasairauksien ja syöpien yhteydessä ferritiiniarvon alaraja on korkeampi, jopa 70 µg/l.

Ferritiinipitoisuuden laskulle on löydetty tähän mennessä vain yksi syy eli elimistön raudanpuute ja rautavarastojen tyhjeneminen. Ferritiinin määrä vaihtelee normaalisti vuorokauden ja kuukautiskierron mukaan. Raskauden aikana punasolutuotanto kasvaa, mikä kuluttaa elimistön rautavarastoja ja voi aiheuttaa ferritiiniarvon laskua. Sen sijaan ehkäisypillerit saattavat nostaa ferritiinipitoisuutta parantamalla raudan imeytymistä suolistosta.

Yleisesti raudanpuutteen määritelmänä pidetään ferritiiniarvoa, joka on alle 30 µg/l. Raudanpuute voi siis olla olemassa, vaikka ferritiinikokeen tulos olisi viitearvojen sisällä. Yli 100 µg/l arvo sulkee raudanpuuteanemian mahdollisuuden yleensä pois.

Tutkimuksen viitearvot ovat muuttuneet 11.10.2021. Näet oman tuloksesi viitearvot My LOUNAssa graafin yhteydessä. Lue lisää viitearvojen määrittelemisestä täältä.

Olethan yhteydessä lääkäriin tai muuhun terveydenhuollon ammattilaiseen, jos epäilet sairautta tai tarvitset apua tulosten tulkinnassa.

Kohonnut ferritiiniarvo voi johtua:

  • Ylipainosta, joka on aiheuttanut rasvamaksan
  • Säännöllisestä alkoholin käytöstä, josta on syntynyt maksavaurio
  • Akuutista tai kroonisesta tulehduksesta
  • Kasvaimesta
  • Eräistä harvinaisista anemian muodoista
  • Maksan vaurioista esimerkiksi maksatulehduksen ja sappiteiden tukosten seurauksena
  • Toistuvista verensiirroista
  • Raudan perinnöllisestä kertymäsairaudesta eli hemokromatoosista

Yleisin matalan ferritiiniarvon syy on raudanpuuteanemia, joka voi johtua:

  • Jatkuvasta hitaasta verenvuodosta esimerkiksi suolistoon, joka voi johtua esimerkiksi maha- ja pohjukaissuolen haavaumasta tai pukamista
  • Runsaista kuukautisista
  • Ruoan riittämättömästä rautapitoisuudesta
  • Raskaudesta
  • Raudan imeytymishäiriöstä esimerkiksi keliakian yhteydessä
  • Äkillisestä verenvuodosta, jolloin ferritiini laskee 1–2 viikon kuluessa
  • Täydellinen verenkuva, joka kuvastaa puna- ja valkosolujen sekä verihiutaleiden määrää ja solutyyppiä (B-TVK)
  • Transferriinireseptori, joka kuljettaa rautaa soluihin ja kudoksiin (S-TfR )
  • Rauta (fS-Fe)

SYNLAB Tutkimusluettelo: Ferritiini (1395 S-Ferrit) https://www.yml.fi/tuotekuvaus_show.php?tuotenro=126

Terveyskirjasto: Ferritiini (P-Ferrit)

Lääkärin käsikirja: Raudanpuuteanemia

Valmistautuminen

Ei vaadi paastoa

Tämä tutkimus ei vaadi paastoa. Ennen näytteenottoa voi syödä kevyen aterian.

Tämä testi sisältyy seuraaviin paketteihin:

Voit ostaa tämän testin yksittäin tai osana seuraavia paketteja.

paketti

D-vitamiini- ja ferritiiniarvot

Suositut D-vitamiini- ja ferritiini-testit nyt samassa paketissa! Varmista, että D-vitamiinitasot ja elinvoimaasi vaikuttavat rautavarastot pysyvät viitearvojen sisällä ympäri vuoden.


€ 48,00

paketti

Raskausajan terveysarvot

Huolehdi omasta ja lapsesi hyvinvoinnista. LOUNAn raskausajan terveysarvot -paketti on huolellisesti suunniteltu mittaamaan raskausajan hyvinvointia.


€ 98,00

paketti

Väsymykseen vaikuttavat arvot

LOUNAn Väsymykseen vaikuttavat arvot -paketti on tarkoitettu sinulle, joka kärsit alavireydestä ja väsymyksestä.


€ 128,00

paketti

Rauta-arvot

Rauta-arvot -paketti on suunniteltu mittaamaan hyvinvointiisi vaikuttavat, tärkeät rauta-arvot. Testipaketti sisältää mm. ferritiinin, retikulosyyttien, folaatin sekä B12 -vitamiinin mittauksen.


€ 48,00

paketti

TARJOUKSESSA

Aktiivisen naisen terveysarvot

Liikutko aktiivisesti? Aktiivisen naisen terveysarvot -testipaketilla voit mitata esimerkiksi lihasten aineenvaihduntaan sekä suoritus- ja palautumiskykyyn vaikuttavia arvoja.


€ 125,00

paketti

Anemia- ja rauta-arvot

Anemia- ja rauta-arvot -paketin avulla mittaat rauta-arvosi ja saat tietoa miten ne vaikuttavat jaksamiseesi ja hyvinvointiisi.


€ 136,00

paketti

Kasvissyöjän ja vegaanin terveysarvot

Kasvissyöjän ja vegaanin terveysarvot -paketilla mittaat arvosi ja varmistat, että kasvisruokavaliosi on riittävän monipuolinen.


€ 98,00

paketti

SUOSITTU

Naisen terveysarvot

Naisen terveysarvot -paketti antaa hyvän katsauksen naisen hyvinvoinnista ja kartoittaa erityisesti naisille tärkeiden vitamiinien pitoisuudet.


€ 136,00

paketti

Naisen hedelmällisyysarvot

Naisen hedelmällisyysarvot -paketti auttaa varmistamaan tärkeimmät veriarvosi ennen raskautta tai jos haluat mielenrauhaa varmistamalla hedelmällisyytesi tilan, vaikka raskaus ei olisikaan heti ajankohtainen.


€ 194,00

paketti

TARJOUKSESSA

Aktiivisen miehen terveysarvot

Liikutko aktiivisesti? Aktiivisen miehen terveysarvot -testipaketilla voit mitata esimerkiksi lihasten aineenvaihduntaan sekä suoritus- ja palautumiskykyyn vaikuttavia arvoja.


€ 125,00

paketti

SUOSITTU

Miehen terveysarvot

Miehen terveysarvot -paketti auttaa varmistamaan, että hyvinvointiisi vaikuttavat arvot ovat tasapainossa. Paketissa mitataan esimerkiksi miehille tärkeät testosteroni- ja PSA-arvot.


€ 136,00

paketti

SUOSITTU

Terveysarvot

Mittaa elimistösi hyvinvointia pintaa syvemmältä. Selvitä testipaketin avulla muun muassa verensokeri-, D-vitamiini-, ferritiini- ja tulehdustila-arvosi.


€ 89,00