Ostoskori

Tärkeät vitamiini- ja hivenainearvot

€ 174,00

Ihminen tarvitsee vitamiineja ja hivenaineita pysyäkseen terveenä. Mittaamalla tärkeimmät arvot on mahdollista selvittää, onko ruokavalio riittävän monipuolinen ja tarvitaanko esimerkiksi D-vitamiinilisää. Pidä huolta itsestäsi selvittämällä tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden tasot.

LOUNAn tärkeät vitamiini- ja hivenainearvot -paketti on tarkoitettu oman terveydentilan varmistamiseen. Paketti sisältää kymmenen tutkimusta eli se kertoo kattavasti, millainen tiettyjen tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden tilanne on. Puutostilat voivat näkyä esimerkiksi väsymyksenä ja flunssaherkkyytenä, mutta on myös mahdollista, että oireita ei vielä ole. Koska elimistö ei pysty valmistamaan tarvitsemiaan rakennusaineita, auttaa paketti ymmärtämään, täytyykö omaa ruokavaliota muuttaa tai tarvitaanko täydennystä ravintolisistä.

Vitamiineilla ja hivenaineilla on paljon tehtäviä elimistössä. Ne vaikuttavat vireyden ja flunssaherkkyyden lisäksi laajemminkin puolustusjärjestelmään, ja myös esimerkiksi aineenvaihduntaan, hermostoon, muistiin sekä solujen kasvuun. Suomalaisilla on usein puutetta D-vitamiinista, jota saadaan ravinnon lisäksi auringonvalosta. Toinen yleinen esimerkki matalista arvoista on B12-vitamiini, jonka saanti jää esimerkiksi kasvissyöjillä matalaksi ilman erityistä huomiota.

Jokaisella vitamiinilla ja hivenaineella on joka tapauksessa tärkeä tehtävä terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä, joten kaikkien tulisi olla riittävällä tasolla. Muita tämän paketin sisältämiä tutkimuksia ovat B1-, B2-, B6-, A- ja E-vitamiinit, folaatti, fosfaatti ja kalsium.

LOUNAn tärkeät vitamiini- ja hivenainearvot -paketti sopii hyvin kertatutkimukseksi tai tilanteen jatkuvaan seurantaan.

Sisältyvät testit

Vitamiinit

B2-vitamiini toimii yhtenä elimistön moottoreista. B-vitamiinia saadaan useista ruoka-aineista ja sen puutos voi aiheuttaa esimerkiksi ihosairauksia, haavaumia suun kulmissa sekä hiustenlähtöä.

B1-vitamiini eli tiamiini auttaa elimistöä tuottamaan energiaa, osallistuu aminohappojen, rasvojen, alkoholin sekä glukoosin aineenvaihduntaan. B1-vitamiinin puutos voi aiheuttaa esimerkiksi painon ja ruokahalun menetystä, sekavuutta tai sydänvaivoja.

B6-vitamiini vaikuttaa muun muassa hermoston ja immuunijärjestelmän toimintaan. B6-vitamiinia saadaan useista ruoka-aineista, ja sen puutos voi aiheuttaa esimerkiksi ihottumaa, väsymystä ja unettomuutta.

A-vitamiini vaikuttaa näkökykyyn, ihoon ja luihin. Elimistö ei kykene itse tuottamaan sitä, joten A-vitamiinia on saatava ravinnosta.

Rasvaliukoinen E-vitamiini on antioksidantti, joka estää soluissamme rasva-aineiden hapettumisen eli härskiintymisen. E-vitamiinin puutos on harvinainen, mutta voi johtaa hermovaurioihin.

Folaatti vaikuttaa aivojen ja solujen hyvinvointiin. Folaatti on vesiliukoinen B9-vitamiini, jota saadaan ravinnosta ja suolen mikrobien valmistamana. Sen puutos voi aiheuttaa esimerkiksi väsymystä ja ruokahaluttomuutta, ja sen tarve kasvaa raskaudessa.

B12-vitamiini tukee aivojen ja hermoston toimintaa. Ihminen saa B12-vitamiinia maksasta, kalasta, munista, lihasta sekä maitotuotteista. B12-vitamiinin puutteesta aiheutuvia oireita voivat olla esimerkiksi tuntohäiriöt, ylävatsakivut ja nopea syke.

D-vitamiini on välttämätöntä ihmiselle. Sitä tarvitaan lähes kaikissa kudoksissa, minkä lisäksi D-vitamiini on välttämätön kalsiumin ja fosfaatin imeytymisessä. Näin ollen D-vitamiini vaikuttaa merkittävästi myös luuston kuntoon.

Hivenaineet ja mineraalit

Fosfaatti on tärkeä luuston, solujen ja DNA:n rakennusaine. Fosfaatti mitataan yleisimmin tutkittaessa lisäkilpirauhasen sairauksia, D-vitamiinin aineenvaihdunnan häiriöitä, luustosairauksia ja munuaisten toimintaa.

Kalsium on välttämätön elimistön kaikille soluille. 99 prosenttia elimistön kalsiumista esiintyy luustossa, missä se toimii vahvana mineraalina. Kalsiumin epätasapainosta voi kertoa esimerkiksi väsymys, päänsärky tai ruokahaluttomuus.

Valmistautuminen

Vaatii paaston

Paastoa vaativissa tutkimuksissa tulee olla syömättä ja juomatta 10–12 tuntia ennen verikoetta. Tarvittaessa tuona aikana voi juoda lasin vettä.

Paastoverikokeet suosittelemme otettavaksi kello 8–10 välisenä aikana. Lue muista suosituksista täältä.

Diabeetikot noudattavat lääkäriltä saamaansa ohjeistusta paaston suhteen.